Kävin Vimman kanssa pentukerhossa eläinlääkäriasema Akuutissa. Vimma oli ollut koko päivän vaisu, eikä sen meno sen riehakkaammaksi kerhossa muuttunut. Ella-siskokin oli päässyt mukaan, joten pitkästä aikaa Vimma pääsi siskoa tervehtimään. Tällä kertaa Vimmalle annettiin tehosterokotukset ja Rabies-rokotus kaupan päälle. Vähän ajan päästä rabies-rokotuksen laitosta Vimma alkoi kiljumaan kuin sikaa teurastettaessa. Huone vain kaikui, kun ms Drama Queen ilmaisi mielipiteensä rokotuksesta. Illalla pentukerhon jälkeen Vimma leikki (liiankin) innoissaan Rommin kanssa, mutta kerhossa pentumme oli paljon rauhallisempi.
Vimma ja Ella olivat riehakkaalla tuulella.
Kolmaskin cavalier-pentu oli vauhdissa.
Samu-pikkuista tallottiin monen koiran voimasta, mutta poikahan alkoi kikattamaan, kun pennut hyppäsivät päälle.
Kävimme tänään Stokkalla Vimman kanssa kävelyllä. Vimma ei ollut kovinkaan ihmeissään, mutta varmuuden vuoksi pidin typyä sylissä (ei päässyt pissaamaan vahingossa). Ostin samalla ihanan lahjan poikaystävälle. Vielä reilu kuukausi pitää odottaa, ennen kuin saan sen antaa. Voih.
Kommentit